Tervehdys! Nimeni on Liukkosen Henkka ja olen 82-syntynyt urheilijanuori Heinolasta. Tarinani lähti liikkeelle kotikaupunkini pohjoisosista Veljeskylästä. Kävin peruskoulut Heinolassa (Niemelä ja Kymenkartano) kunnes muutin Turkuun Korkeakouluopintoja varten. Sillä reissulla venähti lopulta 15 vuotta ja silloinen tyttöystäväni (myös Heinolasta) oli muuttunut Turun vuosina vaimoksi ja kaksi lastakin perheeseemme oli syntynyt. 2017 kuitenkin palasimme kotiseudulle Heinolaan ja asetuimme tänne kasvattamaan lapsiamme.
Urheilutaustaa löytyy viideltä eri vuosikymmeneltä. Aluksi joukkuelajeista jalkapallo oli ykkönen, myöhemmin astui kuvaan futsal. Valmennus tuli kuvioihin 2000-luvun alkupuolella. Futsaljoukkueita (ja futis) tuli valmennettua yli toistakymmentä vuotta ja yhteensä yli sata eri pelaajaa on käynyt joukkueissani pelaamassa. Valmentamani Turun Pallokerhon reservit olivat lopulta Turun piirin maratontaulukon ykkössijalla (menestynein futsaljoukkue) luovuttaessamme sarjapaikkamme kakkosessa edustusjoukkueellemme 2015. Mieliin on jäänyt myös voitto Futsal-liigassa pelanneesta edustusjoukkueestamme Piiricupissa rangaistuspotkuilla. Olimme liikkeellä kahdella vaihtopelaajalle (yht. 6 kenttäpelaajaa) ja emme olleet ehtineet treenata juuri lainakaan. Cup-romantiikkaa parhaimmillaan 🙂
Frisbeegolfin löysin jo 2006 mutta kiireiltä palloilulajeissa ehdin antaa sille kunnolla aikaa vasta myöhemmin. 2011 ensimmäinen kilpailu (Kukkulan Kuningas Turussa) ja 2015 vihdoin frisbeegolfista tuli ykköslaji jalkapallon ja futsalin jäädessä yhä selvemmin sivuun. Nämä viimeiset 4-5 vuotta olen elänyt ja hengittänyt frisbeegolfia. Olen kaivanut kaiken mahdollisen tiedon netin syövereistä mutta toki viime kesänä käymäni Suomen Frisbeegolfkouluttajien Ohjaaja 1 kurssi on valmentamisen pohjana. Olen myös kartuttanut ammattitaitoani lähes kaikilla mahdollisilla Suomen huippupelaajilla jotka tarjoavat valmennuspalveluita. Mainittakoon kaksinkertainen Suomen mestari (Heinolasta lähtöisin) Pasi Koivu, Ohjaaja 1 kurssin vetäjä kaksinkertainen Euroopan mestari ja kolminkertainen Suomen mestari Leo Piironen ja Helsingin Frisbeegolfvalmennusta vetävä Jalle Stoor (Myös Suomen mestari!). Myös ulkomaisten huippupelaajien klinikat ovat kuuluneet ohjelmaani. Heistä mainittakoon Simon Lizotte, Avery Jenkins, Catrina Allen ja Paul Ulibarri. Fysiikkapuolella Discgolf Strong:in Seth Munsey tuottaa erinomaista materiaalia lajin tukemiseksi, hänen klinikalleen osallistuin 2019 Tyyni -kilpailussa.
Valmentamisen ohella olen opiskellut paljon ravintotietoutta, terveyttä edistäviä elämäntapoja, suoliston terveyttä ja yleisesti fyysistä hyvinvointia. Frisbeegolf on lajina hyvin herkkä ja harvoin tuloksetkaan on hyviä jos ei urheilija ole henkisesti ja fyysisesti 100% kunnossa. Tässä lajissa pelataan paljon myös pienempien ja isompien vammojen kanssa mikä ei pitkällä aikavälillä ole kovin hyvä juttu. Onneksi laji kehittyy koko ajan ja esimerkiksi kunnollinen lämmittely näyttää olevan yhä useammalla pelaajalla tullut repertuaariin ennen kierrosta.
Kiitokset sivuni tsekkaamisesta ja törmäillään radoilla!
Henkka